Genova 2001 jatkuu yhä

marraskuu 6, 2007

Valkohaalarien tiedote Genovasta 19.7.2001

Kategoria(t): Uncategorized — genova2001 @ 12:29 am

Valkohaalarien tiedote Genovasta 19.7.2001

Erään legendan mukaan valkohaalarit syntyivät kuvaamaan yhteiskuntamme näkymättömiä, haamuja, jotka kulkevat globalisoituvan maailman kaduilla.

Nyt olemme Genovassa, josta Imperiumin sotakoneisto on tehnyt aavekaupungin – Genova, mon amour. Aaveita aavekaupungissa, katkos diskurssissa; olemme päättäneet riisua haalarimme.

Olemme neuvotelleet useiden päivien aikana monen kansalaisjärjestön kanssa. Ehdotuksemme on pyrkiä suljetun alueen sisälle suojatun aktiivisen kansalaistottelemattomuuden keinoin. 750 järjestöstä koostuva Genoa Social Forum (GSF) tukee ehdotustamme.

Saamamme tuki on niin suurta, ettemme voi enää puhua “meidän” toimintamallista – meillä ei ole siihen yksinoikeutta vaan se kuuluu kaikille. Se on meille hyvä syy riisua haalarit.

Kun puhuimme Marcosin sanoin “armeijasta, joka taistelee kadotakseen”, puhuimme ennen kaikkea itsestämme. Aina kun olemme puhuneet lippujen, tunnusten ja ideologioiden tarpeettomuudesta, olemme puhuneet ennen kaikkea itsestämme. Joillekin värikoodit ja oman identiteetin korostaminen ovat tärkeitä, mutta eivät meille.

Genova ei ole meille ensisijaisesti Euroopan ja Suomen valkohaalareiden matkan päätepiste. Se on uuden poliittisen prosessin alku, jonka perustat ovat niissä asioissa joita olemme tehneet ja kirjoittaneet viimeisen vuoden aikana.

Jätä kommentti »

Ei kommentteja.

RSS-syöte tämän artikkelin kommenteille. Paluuviitteen URI-osoite

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Teema on Rubric. Pidä blogia WordPress.comissa.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.